Bullmastiffi

Rodun kotimaa on Englanti. Bullmastiffia pidetään yleisesti suhteellisen uutena rotuna, mutta kirjallisuudessa mainitaan tämäntyyppisiä koiria jo 1700-luvun lopussa. Bullmastiff (kuten rodun nimi kirjoitettiin siihen aikaan) hyväksyttiin viralliseksi omaksi roduksi vuonna 1924 Englannissa. Tämän tyyppistä koiraa on kutsuttu eri nimillä, kuten ”the Keeper’s Night dog” ja ”a Mastiff with a dash bull” jne. Myös kuvataiteessa on Bullmastiffin näköisiä koiria jo 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa.

Yleisesti rotua pidetään mastiffin ja bulldogin risteytyksenä suhteessa 60 % mastiffia ja 40 % bulldogia ja että se olisi jalostettu noista kahdesta rodusta. Jotkut kasvattajat ovat kuitenkin myös käyttäneet berhardilaista, tanskandogia ja vihikoiraa risteytyksissään, ennen kuin rotu hyväksyttiin virallisesti).

Jo vuodelta 1785 (tai 1795, tieto vaihtelee) on olemassa havainto koirasta, joka oli ”a large light coloured dog between the Bull and Mastiff kind” eli iso vaalea koira ulkonäöltään bulldogin ja mastiffin välimuoto. Wynnin kirjassa ”History of the mastiff” on merkintä vuodelta 1873, jossa mainitaan jalostusuros, jonka emä on isokokoinen bullmastiff narttu. Edward Jesse kirjoittaa kirjansa ”Anecdotes of dogs” (1846) alkusanoissa – Olen unohtanut mainita bull – ja mastiff koiran nimeltä Grambo, jonka kerran omistin…”.

Voimme siis todeta, että jo pitkään ennen kuin the Kennel Club hyväksyi bullmastiffin omaksi rodukseen bull- ja mastiff koiria, Keeper’s Night Dogeja oli olemassa.

Koirat olivat puhtaasti työkoiria. Johtuen metsänvartijoiden tarpeesta saada työkumppanikseen iso, mutta liikuntakykyinen, peloton koira. Pidetään siis rodun alkuna koiria, joissa yhdistyi mastiffin erinomainen vartioimiskyky ja bulldogin rohkeus, mutta jotka olivat liikuntakykyisempiä ja nopeampia.

Kreivi V. Hollander kirjoitti maaliskuun 1911 ”The kennel” – julkaisussa mm. ”yleisö tietää hyvin vähän Bull-Mastiffin hyvistä puolista ja että rotu on ollut olemassa huomattavan pitkään… tietäen että tämä koira on rohkein, erinomaisin vahti ja suojelija maailmassa”, sekä ”Herra Biggs Osmaston Hall:ista , Derby, omistaa muutaman fantastisen yksilön… Osmaston Daisy ja Osmaston Grip ovat keskuudessaan ottaneet kiinni enemmän salametsästäjiä kuin mikään toinen koira”.

1900-luvun alussa rodun merkittäviä vaalijoita ja kehittäjiä olivat mm. edellä mainittu Mr. Biggs (kasvatti todistettavasti ainakin jo vuonna 1908), eräs Mr. Barrowcliffe, joka kasvatti bullmastiffeja ensimmäisen maailmansodan aikana, Mr Burton (Thorneywood Kennels), joka oli rodun erinomainen kasvattaja ja Night Dog – kouluttaja aivan vuosisadan alussa.Ensimmäinen rotuyhdistys Englannissa hyväksyttiin 23.6.1925 (The Midland Bull- Mastiff Club).

Tammikuussa 1926 hyväksyttiin The National Bull-mastiff Police Dog Club, jonka taustahahmo oli Mr. S.E.Mosley, Farcroft – Kennels (hän kasvatti Bull – Mastiffeja kennelnimellä ”Hamil” ennen kuin rotu virallisesti hyväksyttiin). Moseleystä tuli aikakauden tärkein kasvattaja. Itse asiassa kaikilla nykypäivän Bull – Mastiffeilla on uros Farcroft Fidelity, syntynyt 1921, yhtenä esi – isänään. Moseley noudatti omaa kehittämäänsä ”formulaa” päästäkseen jalostustyössään ideaaliin 60 % / 40 % suhteeseen. Hän käytti jalostukseen pelkästään koiria, joilla oli mastiffeja ja bulldoggeja taustassaan. Farcroft kennelillä oli ns. sijoitusnarttuja, mikä mahdollisti suuren lukumäärän kasvatteja. Kennelin vaikutus oli valtava ja Moseleya pidetään bullmastiffien uranuurtajana.

Se työ, johon bullmastiffi aikoinaan kehitettiin, vaatii rodulta tietynlaista luonnetta. Englantilaiset metsänvartijat tarvitsivat vahvan, liikuntakykyisen ja tottelevaisen koiran, joka pystyi tekemään päätöksiä yksin työskennessään. Vuosisadan vaihteen englantilaiset lait, koskien salametsästystä olivat niin kovat, että salametsästäjät tekivät melkein mitä tahansa päästäkseen pakoon. Siksi ”Gamekeeper’s Night Dog”, eli metsänvartijan yökoira, oli välttämätön turva ja apu metsänvartijalle. Bullmastiffi voi olla erittäin lempeä tai täydellinen pelle jos tilanne sen oikeuttaa. Bullmastiffin voi nähdä ottavan nokoset pikkulasten kanssa tai katsomassa heidän kanssaan televisiota. Sen voi myös usein nähdä nukkuvan ylösalaisin, kaikki neljä tassua osoittaen kohti taivasta.

Bullmastiffn pitää tietenkin olla hyvässä kunnossa ja saada kunnon liikuntaa, mutta se yleensä valitsee pihalta lempipaikan, josta sillä on hyvä näkyvyys koko alueelleen. Vaikkakin koira voi vaikuttaa täysin rennolta on se kuitenkin valpas ja huomaa pienimmänkin muutoksen.

Liikkuvuuden pitää olla bullmastiffille luonnollinen ominaisuus. Näiden koirien piti pystyä hiipimään pensaikoissa ja pitkässä ruohossa antamatta itseään ilmi salametsästäjälle. Kun koira oli tarpeeksi lähellä salametsästäjää, piti sen muutamalla loikalla olla kohdalla ja kaataa mies maahan. Tehdäkseen tämän koiralla pitää olla hyvä lihaksisto ja kyky liikkua. Vaikka bullmastiffi onkin levossa, ei sen kuitenkaan pitäisi vaikuttaa tylsistyneeltä. Koiran pitää silmänräpäyksessä olla valmis toimimaan.

Jokaisella bullmastiffilla on oma persoonallisuutensa. Yksilöt voivat tietenkin joskus olla joko liian aggressiivisia tai liian passiivisia, mutta tätä kirjoittaessani mielessäni on koira, jolla on bullmastiffirodulle oikeanlainen, toivottava luonne. Oikeassa bullmastiffipersoonassa yhtyvät arvokkuus, valppaus, liikuntakyky, älykkyys, tasapaino ja luotettavuus. Bullmastiffi kehitettiin alun perin toimimaan yhteistyössä yhden miehen kanssa; elämään päivänsä yhdessä tämän kanssa ja suojelemaan häntä. Ihmisen ja koiran välillä piti olla molemminpuolinen kunnioitus, jotta syntyisi toimiva tilanne. 

Bullmastiffi on älykäs koira ja sillä on kyky erottaa kuka on tervetullut sen alueelleen ja kuka on tungettelija. Kun omistaja vastaanottaa vieraan ovella, koira aistii hänen suhtautumisensa vierasta kohtaan ja omii samanlaisen suhtautumistavan.

Bullmastiffi on vastaanottavainen tottelevaisuuskoulutukselle, mikä on pakko näin isolle ja voimakkaalle koiralle keskivertoperheessä. Tärkein tekijä kasvatuksessa ja koulutuksessa on johdonmukaisuus. Kun bullmastiffipentu tulee kotiin, tulee sille ensi minuutista alkaen opettaa peruskäytöstapoja; joita haluaa sen noudattavan tulevaisuudessa. Pentua ei pidä hemmotella ”piloille”, sillä se pysyy sitkeästi kiinni ”huonoissa tavoissa” aikuisuuteen asti.

Jos ei halua aikuisen koiran tekevän jotain tiettyä, on se karsittava pois alusta alkaen. Jotta bullmastiffi saavuttaisi haluamansa pystyy se, varsinkin pentu, käyttämään hyväkseen koko tunneskaalan; teeskennelty kauhu, epäluulo, olen syvästi loukkaantunut, ylimielisyys, en valitettavasti kuule sinua, ulvonta ja joitain yksilöllisiä pelleilyjä. Kun oikaiset pentua se luultavasti reagoi jollakin em. tavoista. Älä antaudu, sillä seuraavalla kerralla joudut käyttämään kymmenkertaisen energiamäärän vakuuttaaksesi tälle vahvaluontoiselle koiralle, että asioiden pitää mennä omistajan haluamalla tavalla. Bullmastiffi on koiramaailman suurimpia kelmejä – älykkään eläimen tunnus!

Johdonmukainen ja ystävällinen, turvallisuutta luova kasvatus tuo esille koiran älykkyyden. Se saattaa vaikuttaa jääräpäiseltä joillekin ja vaikeasti hallittavalta, mutta rotu on kaukana tyhmyydestä.

Tasapainoinen luonne on pakollinen tämän kokoiselle koiralle. Pentua valittaessa on paras välttää arkaa tai yliaggressiivista yksilöä. Nuo ominaisuudet voivat olla pennussa suloisia, mutta ne ovat ei-toivottuja aikuisessa koirassa. Bullmastiffin pitää olla hyvin käsiteltävissä. Luotettavuus on tärkeä tekijä bullmastiffin luonteessa. Tämän rotuinen koira ottaa kaikki perheensä jäsenet suojateikseen ja antaa heille rakkauttaan herkeämättä.

Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut Carol Beans ja se on julkaistu kirjasessa ”The Bullmastiff: the Handbook of the American Bullmastiff Association, Inc.” Carol Beansin luvalla kääntänyt Lena Olsson

Yleisesti ottaen bullmastiffien terveyden tila on kohtalaisen hyvä, mutta terveyden kohentamiseksi parantamisen varaa toki löytyy. Bullmastiffeilla esiintyy jossain määrin iho-ongelmia jotka pääsääntöisesti ovat erilaisia bakteeriperäisiä ihosairauksia. Lonkka- ja kyynerniveldysplasia ovat myös sairauksia joita bullmastiffeilla esiintyy. Lisäksi myös syöpäsairaudet ovat yleistyneet. Taipumus sairastua edellä mainittuihin sairauksiin on jossain määrin perinnöllistä. Näiden lisäksi bullmastiffeilla on tavattu muita harvemmin esiintyviä perinnöllisiä sairauksia joten asiasta kannattaa keskustella eri kasvattajien kanssa.